Onnistumisia ja riittämättömyyden tunnetta uuden OPS:n tuomana

Uusi opetussuunnitelma on tuonut tullessaan ilon kokemuksia ja myös riittämättömyyden tunteita. Iloa on tuonut useat onnistumiset ja oppilaiden luovuuden helmet. Opettajana on sydäntä lämmittävä tunne katsoa, kun oppilaan työ valmistuu ja hän kokee siitä iloa ja intoa. Aivan loistavia töitä on valmistunut sekä puusta että kankaasta ja langasta. Monimateriaalisuudesta on ensimmäiset askeleet otettu ja superlon, helmet ja pienissä määrin metalli voidaan mieltää jo osaksi tuntejamme.

Neljäsluokkalaisen kello, jossa alkuperäisessä suunnitelmassa oli myös lankaa naulojen ympärillä, mutta suunnittelu ja valmistusprosessi vei pelkistämisen tielle ja työ on valmiina toimiva, käytännöllinen ja oppilaalle erittäin mieleinen. Hyvin kuvaava prosessikokemus, miten suunnitteltu muuttuu tehdessä ja kokeillessa.

Riittämättömyyden tunteita on kuitenkin herännyt liian useasti, siitä on johtunut monesti se, että olen ihan väsynyt päivän päätteeksi, ettei opintoni yliopistoon tai en edes tätä blogia ole jaksanut kirjoitella. Osa ryhmistä on aivan liian suuria, jotta ehtisin vastaamaan jokaisen oppilaan tarpeisiin. Nyt kun suunnitteleminen on enemmän oppilaslähtöistä, siihen tarvittaisiin enemmän opettajaa ja taitoja opettaa suunnittelua. Ensi vuodelle olenkin jo ajatellut ottavani erityisen tarkkailun ja kehityksen alle suunnittelun opettamisen. Kesäksi siis lukemista etsiskelemään. Rehtori on onneksi huomioinut tämän vuoden haasteemme, ja ensi vuoden resurssit hieman helpottavat ryhmäkokoja toimivimmiksi.

Olemme huomanneet työparini eli teknisentyön opettajan kanssa, että kun oppilailta kysytään tekstiilityön luokassa ilman mitään alustusta, mitä he haluaisivat tehdä, vastaus on aina TYYNY ja kun asiaa kysytään samalla tavalla teknisen luokassa, vastaus on LAATIKKO tai PENKKI. Saisimme kirjoittaa mitta-arvioistakin hauskan kirjan, sillä ilman opettajan ohjausta tehdyissä mitta-suunnitelmissa on aikamoisia tyynyjä 3m x 1m tai laatikoita 10m x 8m. Opettajalla on siis oltava aikaa opettaa suunnittelua. Matematiikan opettajan kanssa tehtävä yhteistyö voisi olla myös paikallaan.

Uuden lukuvuoden suunnittelu on nyt alkamassa. Nyt on aika hankkia uusia tarvikkeita luokkaan. Taidan pitäytyä perusvaraston täydennyksessä. Nuppineuloja katoaa kummallisesti vuoden aikaan. Eräs oppilaani pohdiskeli tällä viikolla, jos ne olisivat kaikki tuolla kaapin alla. Samalla hän pohdiskeli, jospa laitettaisiin enemmän magneetteja luokkaan jonnekin alas, niin jos ne nuppineulat kulkeutuisivat sinne. Johonkinhan ne menevät, varmaan samaan paikkaan kuin sukan parit kotona.

Mutta on tämä uusi opetussuunnitelma aivan loistojuttu. Vaikka se työtä ja riittämättömyyttä vielä näin ensimmäisen vuoden aikana aiheuttaakin, niin kyllä se on tuonut vapautta kehittää, vapautta luoda uutta ja vapautta kokeilla. Ensi vuonna osaan jo varmasti hyödyntää sen kaikki mahdollisuudet kunhan löydän ratkaisun tuohon suunnittelun opettamiseen. Hyvä suunnitelmahan on jo puoliksi tehty, sen kun opetan oppilailleni, niin luulisin aikaa jäävän oppilaiden yksilölliseen kohtaamiseen enemmän.

Neljäsluokkalaisen penkki ja päällinen sekä korjattu pehmo.

Kolmosien kaavan piirtäminen ja saumanvaraharjoitus.

6.luokkalaisen kirjatuet, metalli ja puu.

6.luokkalaisen tyyny, käsinkirjonta

5.luokkalaisen pyjamapiilo, maalattu vapaasti, vetoketjun ompelu.

Tänä vuonna olen miettinyt erilaisia arviointimuotoja. Kolmasluokkalaiset tekivät itsearviointinsa uudella tekniikalla. Opettajan vinkkinä oli, että tehkää vaikka video: (Julkaisu lupa myös kotoa)